Tiedätte varmaankin tunteen. Kun vietätte tarpeeksi aikaa jonkun kanssa, huomaatte kaikkea sellaista jota ei ensin vaaleanpunaisten silmälasien läpi huomaa.
Monesti ulkoillessa, mua alkaa ihan suunnattomasti ärsyttää miehen rään ryystäminen. Voi helvetin kuustoista, eikö voi pitää vaikka nenäliinaa mukana jos se nenä valuu sitä räkää niin paljon? Miksi on pakko ryystää ja imuttaa sitä räkää sisuksiin kuin viimeistä päivää?
Homma pahenee pahenemistaan kun päästään sisätiloihin sierainten lämmittessä... Ryystäminen ja nenän vetkutus jatkuu ainakin sellaiset pari tuntia. Yritä siinä nyt sitten kattoa jotain uutisia tai mielenkiintoista leffaa kun se toinen sen lisäksi että on taas änkenyt ihan siihen kainaloon kiinni, ryystää niin että luulis aivolimojenkin kohta löytyvän sieltä ruokatorvesta.
Tekis niin mieli tunkea miehelle joku vessapaperirulla kouraan aina silloin tällöin!
tiistai 28. helmikuuta 2012
maanantai 27. helmikuuta 2012
Tästä se lähtee.
Päätin alkaa pitää tätä blogia henkireikänä itselle suhteessa jossa ei aina voi toiselle sanoa, jos joku vituttaa tai ärsyttää.
Toivon löytäväni hengenheimolaisia ja toivon tätä kautta saavani purkaa itseäni ja tuntojani. Joten anteeksi etukäteen.
Aloitetaan vaikka muutama päivä sitten tapahtuneista. Olen ollut suhteessa nyt siis vajaan vuoden maailman ihanimman miehen kanssa, mutta olen huomannut viime aikoina että aika ajoin vituttaa ihan suunnattomasti se jatkuva sylin tarve ja sellainen, että toinen roikkuu siinä kyljessä kiinni kuin iilimato! Ei tässä nyt enää olla mitään umpirakastuneita ällösöpöteinejä joiden tarvii jatkuvasti olla vähintään sormenpäällä kosketuksissa, jotta toinen ei vaan ajattelisi et toi ei rakasta mua enää!
Rakastan miestäni kyllä, mutta kai sitä nyt kaipaa omaakin tilaa välillä ja hakeudunkin sit vaikka lukemaan kirjaa tai muuta. Joskus sitä vaan on sellaisia päiviä ettei toista jaksa koko ajan 24/7 siinä hengittämässä niskaan. Täytyy olla omakin elämä, ei parisuhde ole sitä että kahdesta tulee sen jälkeen yksi. Vai olenko vain vittumainen itsekäs akka kun näin ajattelen? En kehtaa kuitenkaan miehelle sanoa, että kipitäs nyt vittuun siitä kun en jaksa olla koko ajan päällekkäin, allekkain, vierekkäin tai muuten vain solmussa.
Toivon löytäväni hengenheimolaisia ja toivon tätä kautta saavani purkaa itseäni ja tuntojani. Joten anteeksi etukäteen.
Aloitetaan vaikka muutama päivä sitten tapahtuneista. Olen ollut suhteessa nyt siis vajaan vuoden maailman ihanimman miehen kanssa, mutta olen huomannut viime aikoina että aika ajoin vituttaa ihan suunnattomasti se jatkuva sylin tarve ja sellainen, että toinen roikkuu siinä kyljessä kiinni kuin iilimato! Ei tässä nyt enää olla mitään umpirakastuneita ällösöpöteinejä joiden tarvii jatkuvasti olla vähintään sormenpäällä kosketuksissa, jotta toinen ei vaan ajattelisi et toi ei rakasta mua enää!
Rakastan miestäni kyllä, mutta kai sitä nyt kaipaa omaakin tilaa välillä ja hakeudunkin sit vaikka lukemaan kirjaa tai muuta. Joskus sitä vaan on sellaisia päiviä ettei toista jaksa koko ajan 24/7 siinä hengittämässä niskaan. Täytyy olla omakin elämä, ei parisuhde ole sitä että kahdesta tulee sen jälkeen yksi. Vai olenko vain vittumainen itsekäs akka kun näin ajattelen? En kehtaa kuitenkaan miehelle sanoa, että kipitäs nyt vittuun siitä kun en jaksa olla koko ajan päällekkäin, allekkain, vierekkäin tai muuten vain solmussa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)